Historia

Alku

Vuonna 2011 Kataisen hallitus toi Euroopan Sosiaalirahaston Nuorisotakuu -hankkeen Suomeen, koska nuorisotyöttömyys oli lähtenyt voimakkaaseen kasvuun. Nuorisotyöttömyys oli jo yli 25-prosenttia. Ohjelman vetovastuun otti Työ- ja elinkeinoministeriö, jolle määriteltiin 60 miljoonan vuotuinen budjetti. Tavoitteeksi asetettiin jokaisen alle 30-vuotiaan vastavalmistuneen ja alle 25-vuotiaan koulutusta vailla olevan työllistäminen tai koulutukseen järjestäminen kolmen kuukauden sisällä. Yhdistyksen historia alkaa samana vuonna, 2011, YK:n nuorten päivänä 12.8, jolloin perustajajäsenistö aloitti nuorten työllistämisen Rekrytointipäivät -tapahtuman myötä.

ENSIMMÄINEN SUURHANKE

Ensimmäisenä hankkeenaan yhdistys aloitti koko Suomen kattavat Rekrytointipäivät, jonka tiimoilta järjestettiin yli 50 rekrytointitapahtumaa. Tapahtumien järjestelyissä ja itse tapahtumien kautta rekrytoitui tuhansia nuoria ympäri Suomen. Suurin yksittäinen tapahtuma Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla, 2013, keräsi kymmeniä rekrytoivia yrityksiä.

Rekrytointipäivät kauppakeskuskiertue kattoi yli 50 yksittäistä tapahtumaa ympäri Suomea.

HANKKEET

Nuorisotakuu -hanke on Yhteisötakuu ry:n suuri ja merkittävä hanke, jossa hyödynnetään vahvasti Nuorisotakuu ry:n aikaisemmin ylläpitämän 101 Mahdollisuutta -hankkeen perusprinsiippejä. Hanke on tarkoitettu nuorille ja syrjäytymisvaarassa oleville, joilla on haasteita työelämään siirtymisessä. Yhteisötakuu ei ole kuitenkaan rajoittunut edeltäjänsä kaltaisesti vain nuoriin, vaan tarjoaa apua kaikille, ikään, sukupuoleen ja taustaan katsomatta. 

Työtä ja toimeentuloa -hanke on Yhteisötakuu ry:n toinen suuri ja merkittävä hanke, jossa myös hyödynnetään vahvasti 101 Mahdollisuutta -hankkeen perusprinsiippejä. Hanke on kuitenkin tarkoitettu nuorisotakuu ohjelman ikärajat ylittäneille, joilla on haasteita työelämään siirtymisessä.

NUORISOON RAJOITTUNUT OHJELMA RAJAA USEITA  AVUN TARVITSIJOITA

Nuorisotakuu ohjelman toiminta rajoittaa valtavasti avun tarvitsijoita ulos. Tietysti nuorten kohdalla avustusta ja ohjausta tarvitaan, mutta toimintakenttä on vuodesta 2011 selvästi laajentunut. Suurin avuntarve on tilastojen mukaan nykyään huomattavasti lähempänä eläkeikää työttömäksi joutuneiden keskuudessa. Tarvetta on toki kautta linjan myös nuorten ja eläkeiän lähellä olevien välimaastossa. Yhdistys pyrkii auttamaan työllisyyden edistämisessä kautta linjan. Toiminta ei rajoitu nuoriin, vaan kattaa työttömät ja syrjäytymisvaarassa olevat ikään ja taustaan katsomatta.

TULOKSET

Yhdistys, Nuorisotakuu ja Työtä ja toimeentuloa -hankkeet ovat työllistäneet vuodesta 2013 suoraan jo yli 60 000 nuorta, joista oppisopimuskoulutuksen kautta noin 7 000 nuorta. Yhdistys kiittää suuresti kaikkia kannattajajäseniään sekä yrityskummeja toimintansa mahdollistamisesta.

Yhteystiedot

 

Työntekijöiden työhakupalvelut 

Sirry lomakkeelle tästä 

Onko sinulla tarjota työtä työllistettäville? 

Siirry lomakkeelle tästä 

Palkka-asiat
palkka@yhteisotakuu.fi

Tukiasiat

Mikäli sinulla on varainhankintaan tai antamaasi

tukeen liittyvää asiaa klikkaa tästä

tai laita sähköpostia tukijat@yhteisotakuu.fi